Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askartelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askartelut. Näytä kaikki tekstit
tiistai 4. syyskuuta 2012
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Onnittelut 100-vuotiaalle
Miehen isotäti täytti pari viikkoa sitten huikeat 100 vuotta ja hänelle tein lahjaksi tällaisen "laatikkokortin".
lauantai 4. elokuuta 2012
torstai 14. kesäkuuta 2012
Kukkapalloja
Kukkapallojen tekoa on pitänyt kokeilla jo pidemmän aikaa, mutta viimeisen sysäyksen sain taannoin messuilla, jossa Lumikelloilla oli näytillä kukkapalloja koko tiskin pituudelta.
torstai 22. joulukuuta 2011
Suklaata tuikkukorteissa
Tuikkukorttiin sai pienellä modifioinnilla laitettua tuikkujen tilalle suklaata. Aukko peitetty kalvolla ja rasiaosa tehty tuliaskin malliin, joka aukeaa päästä työntämällä.
torstai 1. joulukuuta 2011
Joulukalenteri
Viuh, viuh, viikot vaan vierähtää ohi, kunnes yhtäkkiä havahtuu siihen, että onkin jo joulukuu. Kutakuinkin ajoissa sain tehtyä lapsille joulukalenterin, ettei ihan viime tippaan jäänyt (tosin kalenterin täytöstä ei voine sanoa samaa, koska edelleen pari "luukkua" odottaa sisältöä, mutta ehtiihän sitä vielä ;-).
perjantai 28. lokakuuta 2011
Hämähäkit
Juu-u, helmiä taas, ne kun ei jätä minua nyt rauhaan...
Edit: Kuva päivitetty, kun illalla syntyi vielä yksi hämppis :)
lauantai 8. lokakuuta 2011
Tuunattu kynärasia
Nuorempi poika tarvitsi kouluun rasian kyniä yms. varten, joten tuunasin hänelle sellaisen konvehtirasiasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)