lauantai 25. toukokuuta 2013

Synttärikortti pitkän tauon jälkeen

Aika vierii eteenpäin kovaa kyytiä ja olen viimeinkin sisäistänyt sen mitä tarkoitetaan elämän ruuhkavuosilla. Monesta omasta jutusta olen joutunut luopumaan viimeisen puolentoista vuoden aikana, mutta uskon siihen että joskus tämäkin vaihe vielä ohitetaan ja sitten minullakin on taas sitä ihan omaa aikaa tehdä mitä huvittaa :)

Muutaman kortin olen saanut tehtyä kevään mittaan ja tässä niistä yksi, jonka tein hätäisesti tänään neidin ystävän synttäreille:

 
Leimasin:
The Greeting Farm

lauantai 5. tammikuuta 2013

Tuubihuivi

Hyvää uutta vuotta kaikille, jos täällä vielä joku jaksaa käydä kurkkimassa :)

Viime vuoden lopulla askartelun saralla taisi suurimpana saavutuksena olla työpöydän siivous, eihän se kaikkiaan vienytkään kuin vuoden päivät... 

Puikkoihinkaan en ole tainnut kolmeen vuoteen tarttua, joten yllätyksekseni kun olimme reissussa koko joululoman, niin kaupasta tarttui mukaan kerällinen Novitan Puroa (punajuuri) ja kasin puikot. Tällaista siitä tuli sitten tikuteltua reissussa:


Täydellisesti takkini väriin sopiva tuubihuivi :)

lauantai 17. marraskuuta 2012

Onnittelut 2-vuotiaalle

Kummipoika täytti viime kuussa vuosia ja hänelle lähti tällainen onnittelukortti:

 
Leimasimet:
High Hopes (apina)
Stempelkeller (teksti)

torstai 11. lokakuuta 2012

Hääparille

Vanhempani viettivät viikko sitten 40-vuotishääpäivää ja heille tein tällaisen yksinkertaisen onnittelukortin:


Leimasin:
Lili of the Valley

Olen jo luovuttanut sen suhteen että saisin tänne blogiin jotain eloa, mutta kiitos teille, jotka olette siitä huolimatta jaksaneet käydä täällä kurkkimassa. Kohta pitäisi tosissaan alkaa ryhdistäytyä askartelun suhteen jos/kun aion joulukortit tänäkin vuonna tehdä itse :) Sitä inspiraatiota vielä odotellessa.

tiistai 4. syyskuuta 2012

BIA-kirjanen

Pitkästä aikaa tuli kaivettua Bind-It-All esille ja tehtyä kirjanen.



sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Onnittelut 100-vuotiaalle

Miehen isotäti täytti pari viikkoa sitten huikeat 100 vuotta ja hänelle tein lahjaksi tällaisen "laatikkokortin".